50-vuotta

Sounds and smells: 9.5.2016

9.5.2016

Moikka. Näyttelyn avajaiset ja lämmin rentoutumis viikonloppu ohi ja nyt takaisin työhön. Lehdet avautuvat opiston pihan koivuista ja voikukat kukkivat ikkunani alla, ihanaa kun kesä tulee. Voisin laittaa muutamia ottamiani kuvia tänne avajaismenoista, valitettavasti epähuomiossa kameran säädöt eivät olleet oikein kaikissa kuvissa ja ne epäonnistuivat, mutta tätä sattuu. Päärakennuksella oli oikea tungos avajaispäivänä,väki kuitenkin asteittain väheni siirryttäessä keltaiselle kivikoululle ja lopulta limingan kirjastoon. Oliko kyse että ihmiset eivät olleet tietoisia että näyttely jatkui vielä muualla? Jokatapauksessa täältä pesee kuvia

 

 

 

 

 

Myyntipöydän ympärillä pyöriporukkaa ja kauppakin taisi käydä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kahvi maistui ja kuulumisia riitti jaettavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siirryimme kivikoululle jatkamaan näyttelyä, se koostui veistoksista ja valokuvista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä sävellyksensä esittää Riina Paloniemi, artisti sai aplodit ja kukituksen hienosta esityksestä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minulle jäi epäselväksi mistä yksisarvisia saa metsästettyä ja onko se laillista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valokuvia kivikoululla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitten siirryttiin kirjastolle. Tässä ylpeä artisti poseeraa työnsä vieressä kun rehtori korjaa vinoon mennyttä taulua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjaston seinällä roikkui monia upeita töitä.

Siinäpä ne kuvat oli tällä kertaa, näyttely yhä avoinna jos kiinnostaa käydä! Ei minulla nyt muuta ole sanottavaakaan kuin että ensiviikkoon ystävät. Heipparallaa!

Sounds and smells: 20.4.2016

20.4.2016

Tervehdys kaikille! Minulla on kerrottavaa, nimittäin nyt on tullut ainutkertainen mahdollisuus tilata itsellesi aito Limingan Taidekoulu 2015 - 2016 huppari! Hinta vetoketjulla 25€ ja vetoketjuttomana vain 21€! Alla näette kuvitelman miltä paita näyttää takaa päin.

 

 

 

 

 

 

 

Kevätnäyttely lähestyy, avajaisethan järjestetään 5.5. Muistakaahan tulla paikanpäälle klo 13! :) Avoimien ovien viikko meni ihan mukavasti, vaikkakin porukkaa toivottiin saapuvan enemmän paikalle. Taidekouluunhan saa tulla tutustumaan milloin vain haluaa, mutta näitä avoimia ovia voisi järjestää useamminkin kun ette te uskalla tulla muuten :D Nonii okei, ootte kivoja! Moi moii!

Subscribe to RSS - 50-vuotta